Se, joka huutaa kovimmin, saa palkinnon

Muistan lapsuudestani huutokilpailuja. Kokoonnuimme kavereiden kanssa koulun kentälle illalla, ja huusimme tyhjyyteen vuorotellen. Yleensä pojat saivat kovimmat karjahdukset, tytöt puolestaan olivat kovimpia kiljumaan. Koulussa yleensä suosituimmat tyypit olivat niitä, ketkä saivat muut nauramaan ja olivat kaikkien kavereita. ”Luokan pelle” on varmasti tuttu ilmaisu sinullekin, joka tätä nyt luet. Luokan pelleä ei koskaan otettu tosissaan, mutta hänen seurassaan viihdyttiin. Hän kertoi vitsejä, tarinoita ja oli ehkä jopa hieman uhkarohkea. Luokan pelle oli valmis tekemään mitä vaan naurureaktion vuoksi.

Olen huomannut, että samanlainen asetelma elää yhä edelleen, eikä se ole pelkästään koulumaailman ilmiö. Myös työelämässä porukkaan mahtuu aina yksi luokan pelle. Mietin joskus, onkohan luokan pellellä joskus vaikeaa. Hänhän on yleisesti pidetty ja hauska henkilö, ja sulautuu porukkaan kuin porukkaan. Mutta jos luokan pelleltä riisuu pelleasun pois, mitä jää jäljelle? Mitä luokan pelle tekee, kun hän menee kotiin ja on yksin? Ajatus saa minut surulliseksi heidän puolestaan, jotka ovat joskus rakentaneet identiteettinsä luokan pelleyden varaan. Pohdin, onko rooli pysynyt heillä myös aikuisuuteen asti. Pohdin, mitä tunteita se on jättänyt varjoon, ja mitä kokemuksia sillä on ehkä yritetty peittää. Nuoruusikään kuuluu ainakin oman empiirisen tutkimukseni mukaan itsensä etsiminen ja niin sanottu eksistentiaalinen kriisi: kuka olen, mikä on minun paikkani ja miksi ylipäätään olen olemassa? Myös luokan pellen elämässä saattaa tulla hetki, kun hän siirtyykin ala-asteelta yläasteelle, ja luokka vaihtuu. Uudessa ryhmässä onkin toinen pelle. Pellejä harvoin voi olla kaksi, joten henkilöt joutuvat jonkin sortin sosiaaliseen taisteluun. Kummalla on paremmat jutut ja kummalla on enemmän ”seuraajia”. Häviäjä saattaa tilanteessa kokea merkityksettömyyttä. Roolit menevät uusiksi, ja ahdistus valtaa mielen. ”En osaa tehdä muuta kuin naurattaa muita.”

Olen kuullut sanottavan, että meillä suomalaisilla on tapana pukea epävarmuudet nauruun. Surulliset asiat hoidetaan ”ilon kautta” ja huumorilla. Ymmärrän periaatteen siitä, että elämää ei kannata ottaa vakavasti, mutta missä menee raja ikävien tunteiden naamioimisessa ja hyvässä huumorissa? Liittyykö luokan pellenä oleminen myös itsetuntoon ja sen rakentumiseen? Erään MIELI ry:n artikkelin mukaan hyvä itsetunto tarkoittaa myönteistä realismia omista mahdollisuuksista ja rajoitteista (MIELI ry). Hyvän itsetunnon omaavan ihmisen ei tarvitse pönkittää omaa osaamistaan jatkuvasti, eikä hänen tarvitse arvostaa itseään pelkästään muiden ihmisten hyväksynnän kautta. Hyvä itsetunto on niin sanotusti optimistista realismia – osaat tunnistaa todelliset vahvuutesi, mutta hyväksyt samalla heikkoutesi. Se on myönteinen, mutta totuudenmukainen arvio itsestä (MIELI ry).

Hyvä itsetunto rakentuu jo lapsuudessa. Jotkut ihmiset omaavat luontaisesti paremmat geenit hyvän itsetunnon rakentumiseen, mutta kasvatuksella sekä ympäristöllä on myös suuri vaikutus itsetunnon kehittymiseen. Haluan muistuttaa, että sinun ei tarvitse huutaa kovimmin ollaksesi arvostettu ryhmässä. Ihmiset kyllä huomaavat vahvuutesi tekojesi kautta. Olemalla läsnä omana itsenäsi erilaisissa elämäsi tilanteissa, annat muille mahdollisuuden nähdä sinut sinuna. Mutta tämä ajatus pelottaa monia. Sosiaalityön tutkimusprofessori Brené Brown julistaa haavoittuvuuden olevan oikeasti rohkeutta ja vievän kohti autenttisuutta, aitoa itseä (Kirsikka, naiseudunvoima.fi). Tunne siitä, että olet tullut nähdyksi ja kuulluksi, tulee haavoittuvaisuuden kautta. Kun olemme toistemme kanssa haavoittuvaisia, emme enää hallitse ja yritä vaikuttaa elämään. Yrittämällä kontrolloida jokaista elämämme kohtaa, menetämme suuntavaistomme. Räpiköimme veden pinnalla yrittäen haalia pakkaa kokoon, mutta emme koskaan etene kohti rantaa. Pahimmassa tapauksessa lähdemme siis uimaan kohti aurinkoista vastarantaa, mutta päädymme palaamaan omalle rannallemme haikeasti vastarannalla katsoen.

Haavoittuvuuttakin voi harjoitella. Jos entinen luokan pelle huomaa, että hänen totuttu roolinsa on viety, voi hän tehdä kahta asiaa: uhriutua ja jäädä paikoilleen tai todeta, että hänellä on nyt uusi ja ainutlaatuinen tilaisuus löytää itselleen aivan uusi rooli. Sellainen, joka kuvaa enemmän häntä itseään totuudenmukaisesti.

Luokan pelleys ei kuitenkaan ole mikään huono rooli. Floridan yliopiston antropologi ja Nasan neuvonantaja Jeffrey Johnson on sanonut, että luokan pelleillä on ryhmädynamiikan kannalta tärkeä rooli moraalin nostajana ja jännitteiden lievittäjänä: ”Kun elät suljetussa ympäristössä pidentyneen ajanjakson, jännitteet todennäköisesti kasvavat. On elintärkeää, että mukana on joku, joka auttaa kaikkia tulemaan toimeen, jotta ryhmä voi tehdä tehtävänsä ja palata turvallisesti kotiin.” (Tekniikan maailma 2019.) Arvostan tällaisia ihmisiä, joilla on valloittava kyky kerätä porukka kasaan ja päästä yli vaikeista asioista niin, että kaikilla on lopuksi hyvä mieli. Tätä piirrettä kannattaa vaalia. Tärkeää on kuitenkin tunnistaa käyttäytymisen motiivi. Sinulle, joka aina huudat kovimmin: älä huoli, me näemme sinut, ja arvostamme sinua sekä saavutuksiasi. Ja sinulle, joka huudat aina kaikista hiljaisimmin, muista, että sinun äänesi on yhtä tärkeä kuin meidän muidenkin.

 

Lähteet

MIELI ry. Hyvä itsetunto on optimistista realismia. Luettu 12.5.2021. https://mieli.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/hyv%C3%A4-itsetunto-optimistista-realismia

Naiseuden voima. Haavoittuvuus ja autenttisuus ovat avaimet omannäköiseen elämään. 2019. Luettu 12.5.2021. https://naiseudenvoima.com/haavoittuvuus-ja-autenttisuus/

Tieteen kuvalehti. 2019. Oletko se ”luokan pelle”? Sinulle voisi olla käyttöä matkalla Marsiin. Luettu 12.5.2021. https://tekniikanmaailma.fi/oletko-se-luokan-pelle-sinulle-voisi-olla-kayttoa-matkalla-marsiin/